Toimintasäännöt

Voimassa 1.1.2015 alkaen

1 § – Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

Yhdistyksen nimi on Turun Pyrkivä ry

Yhdistyksen kotipaikka on Turku Länsi-Suomen läänissä

Yhdistys on perustettu Tammikuun 23 päivänä 1906
ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Seuran kieli on Suomi.

Seuran toiminta-alueena on koko Suomi.

2 § – Seuran tarkoitus

Seura toimii Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n ja liiton asianomaisen piirijärjestön jäsenseurana. Lisäksi seura voi kuulua muihin järjestöihin, mikäli seuran kokous niin päättää.

Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni seuran jäsen harrastaisi kunto-, kilpa- tai huippu-urheilua edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti.

3 § – Seura toteuttaa tarkoitustaan

1 – Tarjoamalla jäsenille

  • kilpailutoimintaa

  • koulutustoimintaa

  • valmennus- ja harjoitustoimintaa

  • nuorisotoimintaa

  • tiedotus- ja suhdetoimintaa

  • kuntoliikuntaa

  • kulttuuritoimintaa

  • muuta samantapaista toimintaa tavoitteenaan kasvattaa yhteiskunnalle fyysisesti ja henkisesti vireitä ja hyödyllisiä kansalaisia

2 – Kiinnittämällä ehdotusten, anomusten ja aloitteiden kautta toiminta-alueensa viranomaisten ja muiden yhteisöjen huomiota sekä pyrkimällä omatoimisesti liikunnan kehittämiseen ja tarpeellisten harjoituspaikkojen ja -välineiden hankkimiseen ja hoitamiseen.

3 – Harjoittamalla tiedotus- ja julkaisutoimintaa.

Toimintansa tukemiseen seura voi:

  • ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja

  • omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta

  • hankkia varoja järjestäen huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä ja arpajaisia

  • omistaa ja ylläpitää urheilulaitoksia

  • harjoittaen kustannus- ja monistustoimintaa sekä majoitus- ja ravitsemusliikettä, kioski- ja bingotoimintaa

  • välittäen jäsenilleen voittoa tavoittelematta urheiluvälineitä ja asusteita.

4 § – Seuran jäsenyys

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

5 § – Seuran jäsenet

Seuran jäsenet ovat joko nuorisojäseniä, varsinaisia jäseniä, vapaajäseniä, kannattajajäseniä, kunniajäseniä, kunniapuheenjohtajia tai yhteisöjäseniä.

Seuran nuorisojäseneksi voi liittyä jokainen alle viisitoista (15) -vuotias yksityinen henkilö.

Seuran varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä yksityisen henkilön, joka sitoutuu noudattamaan seuran sääntöjä ja päätöksiä.

Kannattavaksi jäseneksi voi seuran hallitus hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun. Kannattavalla jäsenellä on puhe- mutta ei äänioikeutta seuran kokouksissa.

Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä seuran kokouksen päätöksellä kutsua henkilö, joka on erittäin merkittävästi edistänyt seuran toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen.

Kunniapuheenjohtajaksi voidaan seuran kokouksen päätöksellä kutsua seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut henkilö. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen.

Seuran yhteisöjäseneksi voi liittyä urheilu- ja liikuntatoimintaa harjoittava rekisteröity yhdistys.

6 § – Seurasta eroaminen

Jäsenellä on oikeus erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti, kun ilmoitus on tehty, mutta eroava on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvoitteet kuluvan kalenterivuoden loppuun asti.

7 § – Jäsenen erottaminen ja muut kurinpitotoimet

Seuran kokous voi erottaa jäsenen, jos tämä on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten ei täytä näiden sääntöjen mukaisia velvollisuuksiaan tai toimii vastoin seuran tarkoitusta taikka syyllistyy epäurheilijamaiseen toimintaan. Seuran kokous voi myös evätä äänioikeuden maksuvelvollisuuden laiminlyöneeltä jäseneltä seuran kokouksessa, jos jäsen ei ole suorittanut säännöissä tarkoitettuja maksujaan seuran kokouksen päättämään päivämäärään mennessä.

Hallitus päättää urheilu- ja liikuntatoimintaan liittyvistä kurinpitotoimista ja niiden yhteydessä annettavista rangaistuksista, jolloin noudatetaan asianomaisen kansallisen liiton sääntöjä ja määräyksiä.

Seuran asemesta voi kurinpitotoimista päättää asianomainen kansallinen liitto sen säännöissä ja sääntöjä alemmanasteisissa määräyksissä vahvistetulla tavalla.

Päätös tulee voimaan heti ja sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon viisi päivää sen jälkeen, kun päätös on lähetetty sille kirjatussa kirjeessä.

Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin seuralle suorittamiaan maksuja.

8 § – Liittymis- ja jäsenmaksut

Varsinaisilta jäseniltä, nuorisojäseniltä ja yhteisöjäseniltä kannettavien liittymis- ja jäsenmaksujen sekä kannattajajäsenmaksujen suuruudesta päättää vuosittain seuran syyskokous. Kunniajäseniltä ja kunniapuheenjohtajalta ei peritä mitään maksuja

Hallituksella on oikeus vapauttaa jäsen jäsenmaksujen suorittamisesta sekä nimetä jäsen ainaisjäseneksi jos
- hän on suorittanut kertakaikkisena suorituksena viiden (5) vuoden jäsenmaksua vastaavan maksun.
- on tehnyt seuralle huomattavia urheilullisia, taloudellisia tai muita palveluksia.
Ainaisjäsen on vapaa jäsenmaksuvelvollisuuksista.

9 § – Seuran varsinaiset ja ylimääräiset kokoukset

Seura pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään helmi-huhtikuussa ja syyskokous marras-joulukuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää hallitus.

Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen seuran kokoukseen on julkaistava vähintään 14 päivää ennen kokousta sanomalehti-ilmoituksella seuran varsinaisen kokouksen määräämässä lehdessä tai seuran kotisivulla www.turunpyrkiva.fi

10 § – Kevät- ja syyskokous

Kevätkokouksessa käsitellään

  1. Avataan kokous

  2. Valitaan kokoukselle
    a) puheenjohtaja
    b) sihteeri
    c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
    d) ääntenlaskijat

  3. Todetaan läsnäolevat äänioikeutetut jäsenet

  4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

  5. Esitetään hallituksen laatima vuosikertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajien/toiminnantarkastajien antama lausunto

  6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

  7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

  8. Kokouksen päättäminen

Syyskokouksessa käsitellään

  1. Avataan kokous

  2. Valitaan kokoukselle
    a) puheenjohtaja
    b) sihteeri
    c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
    d) ääntenlaskijat

  3. Todetaan läsnä olevat äänioikeutetut jäsenet

  4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

  5. Päätetään mitkä urheilulajit ovat seuran ohjelmassa tulevana toimikautena

  6. Päätetään jäsenyydestä muissa järjestöissä ja yhteisöissä

  7. Vahvistetaan liittymis-, jäsen-, nuorisojäsen-, yhteisö- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus

  8. Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio

  9. Valitaan jäsenten keskuudesta hallituksen puheenjohtaja

  10. Valitaan hallituksen muut jäsenet ja varajäsenet

  11. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa/toiminnantarkastajaa ja vastaava määrä varatarkastajia

  12. Päätetään seuran edustajista niihin järjestöihin ja yhteisöihin, joissa seura on jäsenenä

  13. Päätetään sanomalehdestä, jossa kutsu seuran kokouksiin julkaistaan

  14. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

  15. Päätetään kokous

Asioita, joita seuran jäsenet haluavat kevät- tai syyskokouksen käsiteltäviksi, on tehtävä hallitukselle kirjallinen esitys viimeistään 30 päivää ennen kokousta.

11 § – Seuran ylimääräinen kokous

Seuran ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi. Seuran kokous niin päättää tai kun vähintään yksi kymmenesosa seuran äänioikeutetuista jäsenistä on jonkin määrätyn asian takia tehnyt siitä hallitukselle kirjallisen esityksen. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava asia, jonka vuoksi kokous on koolle kutsuttu.

Ylimääräinen kokous on pidettävä vähintään kahden kuukauden kuluessa, siitä kun jäsenet ovat tehneet siitä edellä mainitulla tavalla esityksen.

12 § – Pöytäkirja

Seuran, sen hallituksen, jaostojen ja valiokuntien kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Seuran kokousten pöytäkirjat ovat kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen tarkastajien tarkastettava.

Hallituksen, jaostojen ja valiokuntien pöytäkirjat tarkistetaan heti tai seuraavassa kokouksessa.

13 § –Äänestys

Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Henkilöasiat ratkaistaan siten, että eniten ääniä saaneet valitaan. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaalin ratkaistaan arvalla. Muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Kaikissa kokouksissa suoritetaan vaadittaessa äänestys suljettuja lippuja käyttämällä.

Jokaisella liittymismaksunsa ja kokoukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella viisitoista vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä ja yhteisöjäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla sekä ainaisjäsenellä, kannattavia jäseniä lukuun ottamatta, on yksi ääni. Valtakirjalla ei saa äänestää.

14 § – Seuran hallinto

Seuran toimintaa ja taloutta hoitaa hallitus, johon kuuluu toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja, sekä jäseniä ja näiden henkilökohtaisia varajäseniä yhteisöjäsenten määrää vastaava määrä lisättynä yhdellä, vähintään kuitenkin kolme jäsentä ja varajäsentä ja enintään 20 jäsentä ja varajäsentä.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitus valitsee lisäksi sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt, jotka voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessa estynyt varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat sen tarpeelliseksi tai kun puolet hallituksen jäsenistä kirjallisesti sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään puolet sen jäsenistä on saapuvilla.

Hallituksen tehtävänä on erityisesti

  1. Toteuttaa seuran kokouksen päätökset

  2. Johtaa ja kehittää seuran toimintaa

  3. Valita tarvittavat jaostot, valiokunnat ja työryhmät sekä niiden puheenjohtajat

  4. Vastata seuran taloudesta

  5. Pitää jäsenluetteloa

  6. Tehdä seuran toimintakertomus ja tilinpäätös

  7. Tehdä toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten

  8. Hoitaa seuran tiedotustoimintaa

  9. Hyväksyä uudet jäsenet sekä päättää seuran urheilu- ja liikuntatoimintaan liittyvistä kurinpitotoimista

  10. Valita ja erottaa seuran palkatut toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan

  11. Päättää seuran ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä

  12. Ryhtyä muihin toimenpiteisiin, joita seuran etu vaatii

  13. Luovuttaa tilit tilin-/toiminnantarkastajille tarkastettavaksi vähintään kolme viikkoa ennen kevätkokousta

15 § – Tilivuosi

Seuran toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.

16 § – Nimenkirjoittajat

Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai jonkun muun hallituksen määräämän hallituksen jäsenen tai toimihenkilön kanssa. Nimenkirjoittajien on oltava täysi-ikäisiä.

17 § – Jaostot

Jaostot voivat päättää vahvistetun talousarvion ja seuran hallituksen hyväksymän taloudenhoidon ohjesäännön puitteissa sisäisestä toiminnastaan kuitenkin siten, että seuraa koskevista oikeustoimista, sopimuksista ja sitoumuksista päättää hallitus.

18 § – Sääntöjen muuttaminen

Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää seuran kokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.

Sääntöjen muuttamiselle on saatava Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n hallituksen hyväksyminen.

19 § – Seuran purkaminen

Seuran purkamisesta päättää seuran kokous. Ehdotus seuran purkamisesta hyväksytään, jos sitä kannattaa kahdessa seuran kokouksessa, ja niiden välinen aika on vähintään neljä (4) viikkoa, kummassakin vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä.

Jos seura purkautuu tai lakkautetaan, sen varat luovutetaan Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:lle. Pesänselvitysmiehinä toimivat kokouksessa valitut henkilöt.

Seuran purkamisesta on ilmoitettava yhdistysrekisteriin.

20 § – Eroaminen liitosta ja piirijärjestöstä

Seuran eroamisesta Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:stä tai sen piirijärjestöstä päättää seuran kokous. Ehdotus eroamisesta hyväksytään, jos sitä kannattaa kahdessa (2) seuran kokouksessa, joiden välinen aika on vähintään neljä (4) viikkoa, kummassakin vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä. Eroamisesta on ilmoitettava asianmukaisesti liitolle ja piirijärjestölle.

21 § – Saavutetut jäsenoikeudet

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.